maanantai 4. helmikuuta 2013

Alku aina hankalaa..


Hyvä lukija, olet lämpimästi tervetullut tutustumaan päiväkirjaani! Tämä tarjoaa sinulle myös mahdollisuuden päästä tarkemmin kurkistamaan pääni sisään. En voi luvata, miten usein päivityksiä tulee, mutta aika näyttää! Joskus saattaa iskeä sensuuri, mikäli myöhemmin en pidäkään siitä mitä olin edellispäivänä väsyneenä tai muuten vaan kirjoittanut. Tämä on paikka tajunnanvirralle. Kuka tietää, mitä tästä kirjoittamisesta vielä kehkeytyykään!

Aloittaminen on kirjoittamisprosessissa minulle usein se hankalin osuus. Niinkuin nytkin. Mitä kirjoitat, kun olet ollut "pimennossa" viisi vuotta? Olisi paljon kerrottavaa, enkä kuitenkaan tiedä, miten saisin kaiken tiivistettyä järkeviksi lauseiksi. Ensinnäkin olen muuttunut paljon. Olen kasvanut ja tullut vahvemmaksi. Sisuuntunutkin, vaikka olen aina ollut sisukas ja yritteliäs. Enkä ole antanut periksi, vaikka Foniatrin vastaanotolla joulukuussa 2007 todettu toiminnallinen äänihäiriö ei ole edelleenkään täysin parantunut. Silloin tämä erikoislääkäri sanoi, että mitä pidempään äänihäiriö kestää, sitä epätodennäköisempää on että ääni vielä joskus kuntoutuu keikkakuntoon. Ja kuitenkin nyt, viisi vuotta myöhemmin ääni on alkanut kestää taas paremmin! Sydän arkana tästä kaikelle kansalle kerron, sehän riski on tietysti olemassa että lauluääneni jälleen ylirasittuu.  Mutta kuitenkin. Toivoa on jälleen laulamisen saralla ja tämä on minulle suuri ilon aihe ja edistystä, sillä välillä ääneni on ollut niin väsynyt, että puhuminenkin on sattunut kurkkuun. 

Kun on laulanut suurinpiirtein siitä asti kun on oppinut puhumaan, niin sen menetys on rankkaa. Äänihäiriö vei paljon iloa elämästäni, vaikka laulun tilalle löytyikin niitä muita ilonaiheita ja tapoja toteuttaa itseäni, kuten korujen tekeminen ja kynsien taiteileminen. Opiskelenpa tällä hetkellä vielä julkaisugrafiikkaa & verkkoviestintääkin.



Pimennossa vaeltaminen on raskasta, mutta ehkäpä nyt on jälleen koittanut uusi aika laululle! Uusia omia kappaleitakin on syntynyt pöytälaatikkoon ja olen aistinut uusia sävyjä laulujen tulkinnoissa. Sitä paitsi, eivätkö timantitkin synny suuren paineen alla pimeässä. :)